Ejaculation Falls on esitys, jossa kokoonnutaan seksuaalisuuden monimuotoisuuden äärelle. Esityksessä on mahdollisuus jakaa seksuaalisuudesta ja seksistä sellaista, mikä on piilossa tai mille ei tunnu olevan julkisessa puheessa tilaa.
Jututimme ohjaaja Essi Rossia ja äänisuunnittelija Sarah Kiveä, jotka ovat parhaillaan Manchesterissä työstämässä Ejaculation Falls -esitystä paikallisen työryhmän kanssa SICK!-festivaalia varten.
Miten Ejaculation Falls -projekti sai alkunsa?
Essi: Olen työskennellyt jo vuosia sukupuolen ja seksuaalisuuden parissa, mutta muutama vuosi sitten tajusin, että olen kantanut työskentelyssäni ja näkökulmissani mukana traumaa, joka ei ole omani. Kiinnostuin siitä, mistä trauman kokemus tulee ja voisiko seksistä ja seksuaalisuudesta puhua seksipositiivisesti ilman, että tekee seksikästä esitystä. Halusin rakentaa monimuotoisen esityksen, jossa voisin ottaa seksuaalisuuden käsiteltäväksi sen kaikessa laajuudessa ja oppia samalla itse lisää. Näin valmistui nauhoitettuihin ja anonyymeihin haastatteluihin perustuva sooloteos Ejaculation – Discussions About Female Sexuality, joka kantaesitettiin Kansallisteatterissa Suomessa, BRUX Freies Theaterissa Innbruckissa ja jota lopulta esitimme Sarahin kanssa vuoden 2019 Edinburgh Fringe -festivaalilla osana From Start to Finnish -showcasea.
Sooloteos oli tavallaan “demomainen” ensiversio Ejaculation Fallsista. Esitysten jälkeen SICK!-festivaalin johtaja Helen Medland otti minuun yhteyttä ja kysyi, haluaisinko tuoda esityksen Manchesteriin ja miten voisin kehittää sitä eteenpäin. Itselleni oli siinä vaiheessa selvää, että toisin kuin Edinburghissa, jossa esiinnyin itse, tulevassa esityksessä olisi lavalla muita ihmisiä kertomassa omista kokemuksistaan ja esiintyjien löytämiseksi järjestettäisiin avoin haku, koska halusin, etteivät esiintyjät ole teatterin ammattilaisia. Halusin viedä teosta pidemmälle myös näyttämökontekstissa ja purkaa anonyymiteetin, sekä kutsua työryhmään mukaan seksuaaliterapeutin. Koin, että oman esiintymiskokemukseni oli valmistanut minua ohjaajana näiden asioiden kohtaamiseen sekä eettiseen työskentelyyn erittäin henkilökohtaisten aiheiden äärellä.
Ejaculation Falls esitettiin ensimmäistä kertaa Baltic Circle -festivaaleilla viime vuonna ja kokemus työskentelystä oli pakahduttava ja merkityksellinen. Manchesterin ja Helsingin produktiot piti alun perin tehdä samalla työryhmällä, jossa puolet esiintyjistä olisi ollut Suomesta ja puolet Britanniasta. Pandemian takia päädyimme kuitenkin työskentelemään kummallakin festivaalilla vain paikallisten esiintyjien kanssa.
Millaisia eroja olette huomanneet kahden eri työryhmän välillä?
Essi: Eniten työskentelyyn vaikuttaa ryhmän rakenne sekä se, keitä avoin haku on kummassakin maassa tavoittanut ja kenelle osallistuminen ylipäätään on mahdollista esimerkiksi elämäntilanteen luomien rajojen tai harjoitusprosessin intensiivisyyden takia. Vaikka teoksessa on pohjalla dramaturginen rakenne, ihmiset ja heidän tarinansa tekevät esityksen sisällön, joten mukaan valikoituneet henkilöt vaikuttavat teokseen todella paljon. Hakuprosessissa etsimme mahdollisimman monimuotoista esiintyjäjoukkoa ja kaipasimme hakijoilta kykyä sanoittaa omaa kokemustaan sekä halua tutkia sitä yhdessä muiden kanssa. Kuuden esiintyjän ryhmä ei tietenkään voi kattaa koko ihmisen seksuaalisuuden kirjoa, ja sen takia yleisöllä onkin merkittävä rooli osana esitystä, esimerkiksi esityksen jälkeen järjestettävässä keskustelutilaisuudessa. Tällä hetkellä odotankin itse erityisesti sitä millaisen vastaanoton teos Manchesterissa saa ja millaisia keskusteluja se täällä herättää.
Työryhmiä on mahdotonta verrata toisiinsa, koska esityksen ajankohta, harjoitusprosessi, esiintyjät ja ryhmien keskinäinen energia ovat olleet näissä kahdessa maassa aivan omanlaisiaan. Kun Suomessa työskentelimme kohti marraskuuta ja uutta pandemia-aaltoa koko työryhmän voimin, Britanniassa maskeja näkyy toukokuussa enää harvakseltaan, osa työryhmästä työskentelee etänä Suomesta käsin ja esitystilamme sijaitsee esimerkiksi lähellä maineikasta Gay Villagea, jolla on pitkä HLBTQ+-historia. Molemmissa maissa työryhmien ikähaarukka on ollut ilahduttavan laaja. Manchesterissa juhlimme juuri vanhimman osallistujan 70-vuotissyntymäpäiviä.
Jos joitakin eroja haluaa mainita, niin Suomessa onnistuimme kattamaan laajemmin suhteiden moninaisuuden ja esimerkiksi aseksuaalisuuden spektriä, minkä itse koen hyvin tärkeäksi, kun puhutaan seksuaalisuudesta. Manchesterissa puolestaan on ensimmäistä kertaa mukana cismies, mikä on syventänyt keskustelua entisestään. Olemme muun muassa käsitelleet toksisen maskuliinisuuden yhteyttä paikalliseen homokulttuuriin. Manchesterissa kaikki avoimen haun kautta tulleet hakijat olivat valkoisia, minkä taustasyitä olemme pohtineet, koska kaupunki on hyvin monikulttuurinen. Haku ei ole onnistunut tavoittamaan eri väestöryhmiä, mikä on erittäin harmillista ja olemmekin miettineet, mitä voisimme tehdä jatkossa toisin.
Koska työstämme Ejaculation Fallsia nyt toista kertaa, tiedän jo, mikä teoksessa toimii ja mikä ei. Olen myös entistä tietoisempi siitä, että vaikka ajat muuttuvat, on tällaiselle teokselle edelleen huutava tarve kaikenikäisten ihmisten keskuudessa.
Miten prosessissa on huomioitu aiheen herkkyys ja mahdollisesti pintaan nousevat vaikeat tunteet?
Essi: Meille on tärkeää noudattaa yhdessä sovittuja turvallisemman tilan periaatteita esityksessä ja työskentelyssä. Nämä käydään läpi yleisön kanssa esityksen alussa, ja niiden tarkoituksena on tehdä kokemuksesta turvallisempi myös yleisölle. Periaatteet koskevat esimerkiksi pronominien käyttöä, toisten tilan ja kokemusten kunnioittamista sekä anteeksipyytämistä tarvittaessa ja huolenpitoa. Tämä on tärkeää, koska esitys käsittelee hyvin henkilökohtaisia aiheita, joten kaikkien tulee voida tuntea olonsa turvalliseksi.
Olemme rakentaneet työskentelyprosessin sellaiseksi, että siinä on tilaa keskustelulle ja kokemusten ja tunteiden purkamiselle. Meille oli myös tärkeää saada mukaan seksuaaliterapeutteja, jotka tukevat kaikkien työskentelyä ja hyvinvointia. Manchesterin työryhmässä heitä on mukana kolme. Kaikilla osallistujilla on mahdollisuus keskustella kahden kesken terapeutin kanssa milloin tahansa harjoitusten aikana ja purkaa esiin nousevia tunteita ja ajatuksia. Terapeutit tuovat työskentelyyn myös työkaluja ja harjoitteita, joita teemme yhdessä. Lisäksi he reflektoivat näkemäänsä ja kuulemaansa tarpeen mukaan. He auttavat pohtimaan, mitä ja miten asioita näyttämöllä käsitellään, ja millaisia reaktioita aiheet voivat herättää. Ohjaajana työskentelen yhdessä terapeuttien kanssa ja ohjailemme ja rajaamme käsiteltäviä sisältöjä. Vaikka esitykseen kuuluvia live-haastatteluja ei ole käsikirjoitettu tai tarkkaan suunniteltu, niiden sisältöjä ja vastauksia on harjoiteltu etukäteen. Esiintyjät ovat itse valinneet mistä aiheista he haluavat ja eivät halua puhua, ja jokaisella on myös mahdollisuus muuttaa vastauksiaan päivästä ja tilanteesta riippuen, jos heistä siltä tuntuu.
Pyrin hakuprosessin aikana keskustelemaan tapaamieni hakijoiden kanssa siitä, millaisia tunteita käsiteltävät aiheet heissä herättävät ja miten he suhtautuvat niihin ja kokemusten jakamiseen yleisön edessä. Esiintyjillä on myös mahdollista kysyä minulta kysymyksiä ja esimerkiksi perääntyä hakuprosessista, jos keskinäisen luottamuksen rakentaminen ei tunnu mahdolliselta. Harjoitusten aikana olemme kaikki avoimia ja joustavia esiintyjien tarpeille ja tunteille. Yhteisiin pelisääntöihin kuuluu, että kukin voi tarvittaessa ottaa tauon ja esimerkiksi keskustella seksuaaliterapeutin kanssa. Päätämme prosessin tapaamalla myös esitysten jälkeen, jolloin kaikilla on vielä tilaisuus jakaa kokemuksiaan koko prosessista.
Tärkeää on muistaa, että kaikki ovat projektissa mukana oppimassa ja kehittymässä. Kaikki tekevät virheitä, mutta tärkeää on, miten niihin reagoidaan ja miten niistä opitaan. Suomessa saimme kiitosta turvallisuuden ja kuuluvuuden tunteesta, jonka olimme onnistuneet luomaan esityksiin. Tämä tuntuu hyvältä, koska teimme ilmapiirin eteen paljon töitä.
Voitteko kertoa esityksen rakenteesta?
Essi: Yleisön saapuessa tilaan kuullaan Sarahin luoman äänimaailman lisäksi turvallisen tilan periaatteet, joita esityksen aikana sitoudutaan noudattamaan. Tämän jälkeen esiintyjät saapuvat näyttämölle piknikille Ejaculation Falls -putousten luo. Esityksen keskiössä ovat esiintyjien live-haastattelut, joissa osallistujat haastattelevat vuorollaan toisiaan kokemuksistaan ja ajatuksistaan seksistä ja seksuaalisuudesta. Esitykseen kuuluu myös alan asiantuntijoiden videohaastatteluja, joissa käsitellään esityksen aiheita eri näkökulmista. Lopuksi on keskusteluosuus, jossa yleisö pääsee halutessaan osallistumaan ja täydentämään näyttämöllä jaettuja kokemuksia omista lähtökohdistaan.
Mikä merkitys äänimaailmalla on esityksessä?
Sarah: Olen tehnyt teokseen äänisuunnittelun ja säveltänyt biisejä, ja Manchesterissa esitämme esiintyjien kanssa myös kaksi cover-esitystä. Äänimaailman tehtävänä on rakentaa keskustelulle ja niiden kuuntelemiselle otollinen tila, tukea esiintyjien näyttämölle tuomia aiheita ja tarinoita, sekä rytmittää haastatteluille pohjautuvaa esiintymistä. Toisaalta musiikillisilla elementeillä on tärkeä rooli myös siinä, että ne tarjoavat puheeseen taukoja, joiden aikana yleisö voi prosessoida juuri käsiteltyä asiaa.
Meille on alusta saakka on ollut selvää, että haluamme tarjota myös esiintyjille mahdollisuuden osallistua esityksen musiikin tekemiseen. Tämän takia Helsingin ja Manchesterin esitysten äänimaailmat ja äänisuunnittelun rakenne ovat hyvin erilaiset, koska kumpikin esiintyjäryhmä on vaikuttanut oman esityksensä musiikkiin. Olenkin käytännössä tehnyt työn molemmissa paikoissa uudestaan juuri kyseistä esitystä varten.
Työskentelen esiintyjien kanssa läpi prosessin ja pyrin heti esiintyjien valinnan jälkeen kartoittamaan heidän musiikillisen taustansa, jotta pystyn tarjoamaan musiikin esittämisestä kiinnostuneille vaihtoehtoja, joita he voivat kokeilla lavalla. Moni heittäytyykin mielellään mukaan ja tuo esiin ehdotuksia, joita kokeilemme ja mahdollisesti otamme mukaan teokseen. Tällainen lähestymistapa musiikkiin kulkee hyvin linjassa Ejaculation Fallsin kollektiivisen työtavan kanssa.
Monelle esiintyminen voi olla harvinainen ja erikoinen kokemus, etenkin tällaisessa kontekstissa. Koen onnistuneeni, kun pystyn antamaan kokemukselle tilaa ja luomaan siihen lisätasoja musiikin avulla.
Sarah, olet tällä kertaa mukana myös esiintyjänä. Miten tämä on eronnut edellisestä produktiosta?
Sarah: Prosessi on ollut yllättävän erilainen tästä roolista katsottuna. Lähdin lisäksi mukaan esiintyjänä varsin nopealla aikataululla, mikä on tuonut siihen oman lisänsä. Aloitettuani prosessin huomasin tuntevani välittömän yhteyden muihin esiintyjiin eri tavalla kuin ollessani mukana pelkästään äänisuunnittelijan ja muusikon roolissa: on jännittävää huomata, kuinka nopeasti keskustelu sukeltaa syville vesille ennestään tuntemattomien ihmisten kesken, kun turvallisemman tilan periaatteet ovat selvät ja kaikille annetaan tilaa tulla kuulluksi.
Vaikka näiden teemojen parissa käydään hyvinkin avointa keskustelua ystäväpiirissäni, tässä prosessissa olen kokenut haastavaksi omien rajojen löytämisen: kuinka paljon haluan jakaa yleisön edessä, tai mitä haluan heidän pohtivan vielä esityksen jälkeen.
Millaista on ollut työskennellä näin pitkään yhdessä ulkomaisen festivaalin kanssa tilausteoksen parissa?
Essi: Koska kyseessä on tilausteos, olemme alusta asti voineet käydä taiteellista keskustelua festivaalin taiteellisen johdon kanssa ja ottaa suunnittelussa huomioon esimerkiksi festivaalin erityispiirteet ja esityspaikan, koska ne ovat olleet koko ajan tiedossa. Olemme saaneet festivaalilta tukea tuotantotyöhön ja rahoitukseen, mikä on osaltaan mahdollistanut hyvin taiteilijalähtöisen työskentelyn projektin parissa. Koska meillä on ollut festivaalin tuki läpi prosessin, meidän ei ole tarvinnut esimerkiksi itse hakea kymmeniä apurahoja ja tuottaa teosta vieraaseen maahan. Tuotantokulujen takia tällaisten isojen projektien tekeminen tai näin pitkään yhden teoksen parissa työskenteleminen ei useinkaan ole mahdollista.
Brexit ja pandemia ovat tietysti luoneet omia haasteita tuotantoon, koska molemmat ovat tapahtuneet yhteistyön aikana. Minun oli vaikea uskoa, että produktio edes onnistuu, ennen kuin nousin Helsingissä junaan ja laivaan pari päivää ennen harjoitusten alkua. Saimme myös viisumit kaikeksi onneksi ajoissa juuri ennen matkaa. Vaikka alun perin produktion tekeminen kahteen kertaan eri osallistujilla oli pakon sanelemaa, tässä vaiheessa se tuntuu hyvältä, koska toisaalta teos on luonteeltaan sellainen, joka vaatii, että se luodaan aina uudestaan juuri käsillä olevaan hetkeen. Henkilökohtaiset kokemukset ja tunteet pohjaavat vahvasti nykyisyyteen, eikä niitä voisi sellaisenaan toistaa samanlaisena, jos teosta esitettäisiin pidemmällä aikavälillä tai pitkän tauon jälkeen.
SICK!-festivaali pyrkii sisällöissään saavutettavuuteen ja käsittelemään esityksiä ja taidetta osana yhteisöjen hyvinvointia, ja on ollut avartavaa päästä tutustumaan heidän työhönsä ja toimintatapohinsa. Festivaalilla on paljon yhtymäkohtia esimerkiksi Baltic Circle- ja Anti-festivaaleihin Suomessa, ja olen kokenut alusta saakka, että yhteistyössä ollaan kiinnostuneita nimenomaan sisällöistä eikä rahasta. Manchesterin harjoituksia edelsi yhteensä 2,5 vuoden dialogi Helen Medlandin ja (festivaalin luovan johtajan) Tim Harrisonin kanssa. Tunsin olevani hyvissä käsissä.
Sarah: Saan valtavasti inspiraatiota omaan taiteelliseen työhöni matkustaessani eri kaupunkeihin ja tutustuessani paikallisiin yhteisöihin, kulttuureihin ja työtapoihin. Mahdollisuudet kuten SICK!- ja Fringe Festival -tapahtumat ovat harvassa, mutta prosesseina ne ovat äärimmäisen tärkeitä kulttuurivaihdon ja moniäänisen keskustelun ylläpidon kannalta.
Ejaculation Falls SICK! Festival -tapahtumassa Machesterissä, 25.5. ja 26.5. klo 19. Stun Studios (Z-ARTS), M15 5ZA. Liput £10, osta ne verkossa: 25.5. esitys (loppuunmyyty) ja 26.5. esitys. Lisätietoa SICK! Festival -tapahtumasta täällä.
Kuva: Sarah Kivi ja Essi Rossi Manchesterissä, kuvaaja: Gwen Riley Jones
