Allenheadsin juhannustapahtumassa yhdistyvät kulttuurit ja perinteet. Taiteilija Henna Asikainen vie juhannuspäivänä bussillisen ihmisiä maaseudulle valamaan tinaa ja nauttimaan maukasta kasvisruokaa, minkä ohessa pohditaan yhteistä tulevaisuutta ja tutustutaan eri lähtökohdista tuleviin ihmisiin.
Tinan valaminen liitetään Suomessa perinteisesti uuden vuoden juhlintaan. Mistä sait idean yhdistää sen juhannukseen?
Vaikka tinan valaminen on suomalaisille tuttu perinne, se toimii projektissani vain inspiraationa. Olen tuonut jotain vanhaa uuteen, yhteisölliseen muotoon ja kontekstiin. Mielestäni se sopii Englantiin, ja monissa muissakin kulttuureissa metallia on perinteisesti käytetty tulevaisuuden tulkitsemiseen. Tapahtumassa on tavoitteena pohtia eri kulttuurien kohtaamista ja tulkita yhteistä tulevaisuutta tinan avulla. Halusin järjestää tapahtuman samanaikaisesti Refugee Week-festivaalin kanssa ja se sattui juhannusviikolle, mikä oli mielestäni onnekasta. Sekä tinan valamiseen että juhannukseen liittyy olennaisesti tuli ja taianomaisuus. Tuli on keskeisessä roolissa ja useissa kulttuureissa sillä uskotaan olevan puhdistava vaikutus.
Perinne on erittäin vanha. Minkä perusteella tulkitsette tinojen ennustukset?
Vertaan tinan valamista Rorschachin musteläiskätestiin. Mielestäni ne molemmat kertovat enemmän tulkitsijasta. Lapsuudessani ennustettiin valetun tinan seinille muodostamista varjoista, ja Omens-tapahtumassa tulkitsemme tinoja kynttilänvalossa. Valo ja varjot ovat hyvin symbolisia. Varjot koetaan lähtökohtaisesti negatiivisina, vaikka niihin liittyy aina valo. Tämä käy ilmi myös pakolaisten ja vaikeista lähtökohdista olevien ihmisten kertomuksista: toivon liekki on aina oltava. Toivo paremmasta huomisesta on vahva.
Tapahtumaan osallistuu myös tarinankertojia, jotka kannustavat ja auttavat ihmisiä kertomaan tarinansa ja pohtimaan tulevaisuutta. Tapahtuman jälkeen tinat kerätään ja nimetään ja toivon niiden tarinan jatkuvan vielä jossain toisessa muodossa.
Kenelle tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu?
Omens on matalan kynnyksen tapahtuma, joka sopii jokaiselle. Tarkoitus on, että osallistujat pääsevät tulkitsemaan tulevaisuutensa omasta näkökulmastaan. Kenellekään ei anneta valmiita vastauksia. Tämä on hauska, taianomainen aktiviteetti johon saa suhtautua sillä vakavuudella millä itse haluaa. Toivon tapahtumaan hyvää säätä, jotta saisimme kaiken irti Allenheadsin kauniista ympäristöstä. Northumberland on alueena melko konservatiivinen, tämä tapahtuma tarjoaisi mahdollisuuden tutustua erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin.
Millaista keskustelua toivot tapahtuman herättävän?
Haluan tapahtumalla edesauttaa erilaisten ryhmien positiivista kohtaamista ja vieraanvaraisuutta. Kaikilla meillä on erilaisia vaikeuksia ja uhkakuvia, mutta myös yhteinen maailma. Tarkoitus on antaa tilaa jokaiselle kunnioittaen ja kuunnellen toisten kokemuksia. Toivon tapahtuman herättävän ihmiset pohtimaan keinoja rakentaa yhteistä tulevaisuutta muurien sijaan.
Toivon myös taideteosten saavan jatkoa näyttelyn muodossa. Ihmisten tarinat taltioidaan ja heidän äänensä saadaan kuuluviin.
Mitä toivot ihmisten saavan tapahtumasta mukaansa?
Hyvän mielen, ja kokemuksen hyväksyvästä ilmapiiristä sekä itsensä ilmaisusta turvallisessa kontekstissa. Ehkä myös uusia ystäviä. Tapahtumaan osallistuville pakolaisille ja maahanmuuttajille tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä Newcastle isommassa mittakaavassa. Heillä ei usein ole mahdollisuutta matkustaa, joten yhteinen bussikuljetus Omeniin auttaa tutustumaan uuteen ympäristöön paremmin, sekä rakentaa kuuluvuuden tunnetta.
Projekti on saanut rahoitusta Suomen Lontoon-instituutilta ja Arts Councililta.
Teksti: Essi Miettunen Kuva: Henna Asikainen