Eyes as Big as Plates on suomalais-norjalaisen taiteilijaduon, Riitta Ikosen ja Karoline Hjorthin, pitkäikäinen ja jatkuva yhteistyöprojekti. Projektin valokuvia on parhaillaan esillä Barbicanin Our Time on Earth -näyttelyssä Lontoossa, ja toinen teoksia käsittelevä kirja Eyes as Big as Plates 2 on myynnissä verkossa.

Ennen Barbicanin näyttelyn avausta keskustelimme Riitan ja Karolinen kanssa projektin synnystä ja heidän tähänastisesta matkastaan.

Eyes as Big as Plates -yhteistyö alkoi jo vuonna Mistä kaikki sai alkunsa?

Riitta Ikonen: Tämä on yksi lempitarinoistani. Olemme molemmat opiskelleet Englannissa ja asuimme itse asiassa melko lähellä toisiamme, mutta emme koskaan tutustuneet. Vuonna 2011 Karoline oli jo palannut Norjaan, kun hän sai yllättäen minulta sähköpostin, jossa kysyin, haluaisiko hän työskennellä yhdessä. Olin löytänyt hänet googlattuani ”Norway + Grannies + Photographer” (suom. Norja + Mummot + Valokuvaaja). Karolinen nimi nousi esiin hakutuloksissa, koska hän oli juuri julkaissut kirjan norjalaisista isoäideistä.

Karoline Hjorth: Nähtyäni, miten upeita Riitan työt olivat, en epäröinyt hetkeäkään vaan sanoin ”kyllä” hänen ehdotukseensa lähteä taiteilijaresidenssiin Sandnesiin, jonka aikana asuimme yhdessä puolitoista kuukautta pienessä asunnossa Norjan länsirannikolla.

Riitta: Alun perin sain idean projektiin, kun olin matkalla Norjassa opiskeluaikoinani Brightonissa tapaamani norjalaisen ystäväni kanssa. Hän puhui ympärillämme olevalle luonnolle ja ympäristölle, mikä tuntui minusta erikoiselta. Huomasin, että hänen luontosuhteensa oli hyvin erilainen kuin omani, ja kiinnostuin aiheesta. Sen takia halusin tarkastella luonnon personifikaatioita ja sitä, miten ihmiset selittävät ja ymmärtävät ympäröivää maailmaa. Oliko joissakin vanhoissa kansantarinoissa esiintyvä luonto edelleen olemassa? Päätimme alun perin lähestyä vanhempia ihmisiä, koska alkuperäinen ajatukseni oli, että heillä olisi tiiviimpi suhde näihin kansantaruihin ja tarinoihin puhuvista kivistä.

Onko projekti muuttunut ajan myötä? Miten?

Riitta: Ensimmäinen “suunnanmuutos” tapahtui jo projektin ensimmäisen kuukauden aikana, ja sen jälkeen projekti on muuttunut useita kertoja. Alkuperäinen ideamme oli, että kuvattavat henkilöt olisivat “luonnon personifikaatioita” ja esittäisivät kansantarujen hahmoja, koska olin lukenut, että tarut ovat “kansan sielujen selkein heijastus”. Kun tapasimme ihmisiä ja keskustelimme heidän kanssaan, huomasimme kuitenkin nopeasti, että heillä oli hyvin käytännönläheinen luontosuhde. Niinpä ajatuksemme kivien kanssa jutustelevista norjalaisista sai nopeasti siirtyä syrjään.

Kun matkustimme Suomeen jatkaaksemme projektia uusien ihmisten kanssa ja kysyimme samoja kysymyksiä heidän luontosuhteestaan, käsityksemme pohjoismaalaisten käytännönläheisestä suhtautumisesta luontoon vahvistui entisestään. Sen sijaan, että henkilöt olisivat reflektoineet henkistä yhteyttään läheiseen järveen, he katsoivat meitä kummeksuen ja yrittivät ymmärtää, mitä me oikein halusimme tietää kyseisestä järvestä; ehkä olimme kiinnostuneita sen parhaista uimapaikoista? Saimme nopeasti huomata, että suomalaisilla oli tiivis ja läheinen suhde heitä ympäröivään luontoon, mutta suhteessa korostuivat käytännöllisyys ja hyötynäkökulma. Tämä on mielenkiintoista, koska on myös suuri joukko suomalaisia joilla on hyvinkin hengellinen suhde luontoon, esimerkiksi metsiin. Vaikka projektin alkuperäinen konsepti oli alkanut muuttua jo sen alkuaikoina Norjassa, Suomessa tekemämme havainnot kannustivat meitä edelleen siirtymään tähän uuteen ajatukseen. Päätimme keskittyä projektissa entistä enemmän niihin ihmisiin, joita tapasimme ja joiden kanssa työskentelimme. Projektin saatossa olemme myös siirtäneet fokusta vanhuksista ylipäätään sellaisiin henkilöihin, joilla on ollut kiinnostava elämäntarina kerrottavanaan.

Projektissa on alusta asti ollut keskeistä, että matkustamme työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa, ja nämä henkilöt ovat useimmiten olleet iäkkäitä. Sekä matkustaminen että ihmisten tapaaminen oli pandemian aikana tietysti mahdotonta, ja olemme vasta viime aikoina päässeet jälleen matkustamaan ja kuvaamaan uutta materiaalia projektia varten.

Vaikka fyysiset tapaamiset olivat pandemian aikana katkolla, emme suinkaan olleet toimettomia: työstimme ahkerasti projektin toista kirjaa, joka on nimeltään Eyes as Big as Plates 2. Teos esittelee uusia valokuvia, joita olemme ottaneet yhteistyössä esimerkiksi eläköityneiden painivalmentajien, saamelaisten poronhoitajien, kanteleensoittajien ja surffaajien kanssa. Teoksessa on myös tekstejä vierailevilta kirjoittajilta sekä kenttämuistiinpanoja, jotka paljastavat yksityiskohtia kunkin valokuvan kuvaussessiosta.

Mitä projekti on opettanut teille?

Karoline: Meillä kaikilla on yhteys ympäristöön. Olen oppinut, että mitä paremmin tunnemme ympäristömme, sitä enemmän osaamme välittää siitä.

Luonto on aina ympärillämme, jopa kaikkein tiiveimmin rakennetuissa betoniympäristöissä. Projekti on muokannut ajatuksiani siitä, mitä luonto on ja siitä, olemmeko oikeastaan irrallaan ympäristöstämme vai osa sitä. Muistan kuulleeni jossain, että meidän pitäisi “katsoa käsillämme”. Ajattelen sen tarkoittavat, että meidän pitäisi aistia ympäröivää maailmaa kaikilla aisteillamme eikä vain silmillämme. Projektin kautta olemme oppineet uusia tapoja kokea ja nähdä meitä ympäröivää maailmaa.

Mikä on ollut palkitsevin osa tätä projektia?

Riitta: Ihmissuhteet. Ei vain minun ja Karolinen ystävyys, vaan kaikki suhteet, joita olemme solmineet projektin aikana. Olemme solmineet elinikäisiä ystävyyssuhteita projektin saatossa. Koska demografiamme on painottunut vanhempiin ihmisiin, osa ystävistämme on toki mukanamme vain hengessä. Olemme edelleen aktiivisesti yhteydessä joidenkin projektin yhteistyökumppaniemme kanssa, vaihdamme kuulumisia ja olemme tavanneet heidän perheitään. Projektin tuomat ihmissuhteet ovat osa sen parasta antia.

Mistä projektin ja etenkin kuvissa olevien asujen idea syntyi?

Riitta: Työskentelin aiemmin eri museoiden koulutusohjelmissa Lontoossa ja ohjasin työpajoja. Niiden osallistujat olivat yleensä nuoria ja tajusin, että osasyy tähän oli, että työpajojen markkinointi tai järjestelyt loivat esteitä, joiden takia vanhemmat ihmiset eivät joko löytäneet kursseja tai voineet osallistua niille. Päätin luoda oman projektini ja suunnata sen erityisesti vanhemmalle demografialle ja poistaa osallistumisen tiellä olevat esteet.

Projekti käsittelee suhdettamme meitä ympäröivään maailmaan. Mikä on taiteen rooli keskustelussa ympäristökriisistä ja ihmistoiminnan vaikutuksesta ympäristöön?

Karoline:

Tämä on kysymys, jota olemme pohtineet jo pitkään. Taiteilijoilla on keskeinen rooli yhteiskunnallisessa ympäristökeskustelussa, koska meillä on ainutlaatuisia mahdollisuuksia saada suuri yleisö ymmärtämään, miten suuresta kriisistä on kyse. Voimme ajaa muutosta taiteen keinoin.

Riitta: Taiteilijat ovat ainutlaatuisessa asemassa, jossa voimme reagoida ja vastata muutoksiin. Koen, että on osa työtäni pitää silmät auki ja olla tietoinen siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Taiteessa on myös kyse omien tulkintojen jakamisesta muiden kanssa. Tämä tekee siitä hyvän keinon esitellä uusia näkökulmia.

Karoline: Yhteiskunnassa on keskusteltu paljon hiilijalanjäljen kompensoinnista ja kestävyyssuunnitelmista, mutta minusta tuntuu, että varsinaiseen päästöjen tai ympäristövaikutusten vähentämiseen on panostettu vähemmän. Olemme pyrkineet huomioimaan tämän projektissamme viime vuosina. Projektin työstäminen vaatii, että matkustamme, mutta olemme yrittäneet suunnitella matkojamme niin, että vietämme pidempiä aikoja yhdessä paikassa ja voimme vähentää lentämistä. Meidän kannattaisi pyrkiä irrottautumaan ihmiskeskeisestä maailmankatsomuksesta ja yrittää katsoa maailmaa uusista näkökulmista. Ehkä se saisi meidät työskentelemään muutoksen eteen!

Riitta: Mielestämme tämä lainaus Roy Scrantonilta tiivistää hyvin Karolinen edellisen ajatuksen:

“Meidän täytyy oppia näkemään ei vain länsimaisilla silmillä vaan myös islamilaisilla silmillä ja inuiittien silmillä, ei ainoastaan ihmisen silmillä vaan myös teksasinkerttulin silmillä, hopealohen silmillä ja jääkarhun silmillä, eikä vain silmillä vaan myös villien pilvien, merien, kivien, puiden ja tähtien kautta..”

“Eyes as Big as Plates 2” -teos on myynnissä projektin verkkosivuilla. Myynnistä saatavat tulot käytetään kokonaisuudessaan uusien teosten tuottamiseen. Julkistamistilaisuus Lontoossa 18–20 5.5. Tenderbooks-kirjakaupassa, 6 Cecil Court, London, WC2N 4HE.

Barbicanin ”Our Time on Earth” -näyttely 5.5.–29.8.. Lisätietoa täällä ja Barbicanin verkkosivuilla.

Kuva: Eyes as Big as Plates # Ernst (Norja 2017) © Karoline Hjorth & Riitta Ikonen

Teksti: Sanni Lappalainen