Vähemmistökielistä puhuttaessa esiin nousevat aiheet ovat usein niiden uhanalaisuus tai katoaminen. Kielten monimuotoisuus ja ilmaisuvoima ovat kuitenkin ilon aiheita kielitieteilijä Riitta Valijärvelle University College Londonista, joka kertoo miten vähemmistökieliä pyritään auttamaan.
Miksi vähemmistökielten puhumista tulisi tukea? Eikö olisi helpompaa, jos kaikki vain puhuisivat englantia?
On monia syitä, miksi kielten moninaisuus on hyvä asia. Kielellinen luovuus ja ilmaisuvoima heikentyisivät, jos kaikki puhuisivat samaa kieltä. Lisäksi valtavan suuri määrä paikallistietoutta katoaisi. Pienetkin kielet saattavat sisältää valtavan määrän tietoa esimerkiksi paikallisesta luonnosta, olosuhteista, lääkekasveista ja historiasta. Viimeisten 10–15 vuoden aikana oman kielen puhuminen on korostunut myös ihmisoikeutena, vaikka kyseessä olisikin vain muutaman puhujan kieli, josta ei ole erityisemmin hyötyä esimerkiksi työelämässä.
Miten Pohjoismaissa nykyään suhtaudutaan vähemmistökieliin? Onko asenteissa tapahtunut muutos?
Voi sanoa, että menossa on eräänlainen renessanssi. Pohjoismaissa on trendikästä olla saamelainen, ja aiemmin historiassa tapahtuneista vääryyksistä puhutaan avoimemmin. Pohjoismaiden nykyidentiteettiin istuu valtavan hyvin vastuunotto vähemmistökielten tukemisesta. Toisaalta on sanottava, että helppohan tällaisten asioiden on olla prioriteetti maissa, joilla menee taloudellisesti verrattain hyvin. On olennaista kuitenkin mainita, että vaikka rahaa käytetään vähemmistökielten tukemiseen, se ei tarkoita, että kaikki vähemmistökielet selviävät. Toivon, että vähemmistökielten tukeminen on tulevaisuuden kehityssuunta eikä vain muoti-ilmiö. Lisäksi laajemmalla mittakaavalla Euroopan Unionin vähemmistökieliä koskeva asetus on ollut hyvin myönteinen ja symbolinen tekijä vähemmistökielten aseman vahvistumisen kannalta.
Mitä Pohjoismaat ovat käytännössä tehneet vähemmistökielten tukemiseksi?
Yksi tärkeimmistä ja vähemmistökieliä käytännössä tukevista toimenpiteistä on ollut kielten aseman virallistaminen. Kielen virallistaminen myös nostaa kielen statusta sen puhujien silmissä. Lisäksi medianäkyvyyden tukeminen on hyvä käytännön toimi. Suomessa suomenruotsalaisilla on jo kauan ollut omat tv-kanavat ja sanomalehdet. Norjan NRK on aktiivisesti tukenut saamelaisohjelmien esittämistä, Sveriges Radio näyttää ohjelmia suomeksi ja meänkielellä, ja Suomessa YLE on tehny kolmella eri saamenkielellä tuotantoja, mikä on aivan fantastista. Pohjoismaat ovat myös tutkineet kielten elvyttämistä ja tukeneet kielipesätoimintaa, jossa vanhemmat sukupolvet ja lapset viettävät aikaa yhdessä, käyttävät kieltä, ja edistävät sen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle.
On hyvä myös muistaa, että eivät Pohjoismaat ole mikään utopia. Esimerkiksi saamelaiset eivät asu yhdellä alueella, minkä takia muun muassa kouluopetuksen järjestäminen on hyvin vaikeaa. Tärkeää on kuitenkin, että sitä yritetään. On tärkeä ymmärtää, ettei riitä, että valtiotasolla rahaa pumpataan yhteen osa-alueeseen, kuten saamen tunteihin kouluissa. Olennaista on, että kielen ylläpitämistä tapahtuu myös kotona.
Valtiotasolla hyviä käytäntöjä on siis löytynyt. Mitä yksilötasolla voisi tehdä vähemmistökielten tukemiseksi?
Ruohonjuuritasolla tavalliset ihmiset voivat jakaa tietoa ja tietoisuutta aiheesta. Hyvin avartavaa voi olla esimerkiksi saamen tai muun vähemmistökielen kurssille osallistuminen ja sitä kautta kielestä ja kulttuurista oppiminen. On myös olemassa järjestöjä kuten The Foundation for Endangered Languages, joita tukemalla voi avustaa uhanalaisten kielten säilymistä tukevia projekteja. Kaiken kaikkiaan yksilöt voivat auttaa vähemmistökieliä puhumalla aiheesta positiivisesti, kuuntelemalla vähemmistökielillä tuotettua musiikkia tai tukemalla muuta kulttuuria.
Minkälainen visio sinulla on tulevaisuudesta?
Olen iloinen siitä, että asenteet ovat muuttuneet. Koen kuitenkin, ettei tulevaisuuden suhteen kannata olla liian kunnianhimoinen vähemmistökielten puhujien määrän kasvun suhteen. Mielestäni stabiilius olisi hyvä tulevaisuuden visio. Se, että kielten asema ei ainakaan heikentyisi on pääasia! Hienoa olisi erityisesti, jos kieltä heikommin puhuvat saataisiin aktiivisemmin käyttämään kieltä. Toivon, että tulevaisuudessa olisi pystytty luomaan tilanteita jokapäiväisessä elämässä ja työmaailmassa, joissa vähemmistökieliä voisi käyttää aktiivisesti ja pientenkin kielten puhumisen voisi kokea hyödylliseksi.
Riitta Valijärvi (University College London) mukana Preserving Minority Languages -paneelikeskustelussa Glasgow’ssa 31.1. klo.18. Mukana myös Jim Whannel (The University of Edinburgh, Bòrd na Gàidhlig) ja Antonella Sorace (University of Edinburgh). Ilmainen sisäänpääsy.
CCA Glasgow, 350 Sauchiehall Street, G2 3JD Glasgow.
Teksti: Eeva Lehtonen Kuva: Chris Ward
