Soft Variations – ONLINE yhdistää koreografiaa, taiteellista tutkimusta ja yhteisötaidetta. Sonya Lindfors kertoo lisää Together Alone -projektistaan.

Soft Variations -projektin tavoitteena on voimaannuttaa yhteisöjä. Kuinka sait idean projektiin?

Olen syntynyt ja kasvanut Suomessa. Aina kun olen kritisoinut jonkun instituution homogeenisyyttä, minulle on kerrottu syyksi, että mustia tai ruskeita ihmisiä on Suomessa niin vähän. Homogeenisyys taiteiden alalla on kuitenkin syvempi rakenteellinen ongelma, joka näkyy erityisesti suuremmissa kaupungeissa, kuten Pariisissa. Kun nuorempana kävin kesäisin Pariisissa treenaamassa tanssia, huomasin, että sielläkin, yhdessä Euroopan monimuotoisimmista kaupungeista, taideala on todella valkoinen. 

Jotta voisimme päästä rakenteellisen ongelman ytimeen, meidän tulee palata peruskysymysten äärelle. Kenelle taideinstituutiot on tehty? Kenen taide on taidetta, kenen taide kulttuuria? Millaiset kehot pääsevät näyttämöillemme? Ja kun käytämme sanaa “me”, keitä oikeastaan tarkoitamme? Kuka on “me” ja kuka on “he”?

Soft Variations – ONLINE syntyi tarpeesta tarjota BIPOC-ihmisille (Black and Indigenous People of Colour,  tälle termille ei ole olemassa vielä hyvää suomennosta) tila, jossa voimme keskustella mustuudesta ja ruskeudesta ja kehojen politiikasta, yrittää heiluttaa oletettua normia ja normatiivista kehoa, joka yhä edelleen 2020 – luvulla on toimintakykyinen, cis-sukupuolinen, hetero ja valkoinen. Koska mustia ja ruskeita kehoja pidetään epänormatiivisinä, he saavat harvemmin tilaa taiteen parissa. Projekti tuo mustuuden ja ruskeuden keskiöön, ottaa ja luo tilaa pyrkien voimauttamaan osallistujia. 

Ensimmäinen versio projektista tehtiin Mannheimissa vuonna 2018. Miten projekti sai alkunsa. 

Yksi projektin lähtökohdista oli  tutkia neutraalia kehon käsitettä ja laajemmin neutraliteettia ja normia paikallisten ei-ammattilaisten kanssa. Mannheimissa lähestyimme tematiikkaa lukemalla yhdessä, keskustelemalla, liikkumalla, kirjoittamalla ja tekemällä erilaisia näyttämöllisiä harjoitteita.Työryhmä koostui mustista ja ruskeista saksalaisista naisista, ja meitä oli mukana kolme ammattilaista:  Esete Sutinen, Zen Jefferson ja minä. Yhden session aikana keskustelimme osallistujien kanssa siitä, miksi nykytaide tuntuu heistä niin etäiseltä. Miksi he eivät käy teatterissa? Miksi he eivät käy katsomassa nykytanssia?

Kaikki vaikuttaa palaavan inklusiivisuuteen ja saavutettavuuteen, sekä samalla myös tarinoihin ja representaatioihin. Tarinoilla on valtava merkitys, siksi sillä on väliä millaisia tarinoita maailmasta ja “meistä” kerrotaan. Keitä ovat esiintyjät, näyttelijät, taiteelliset johtajat? Mitä kuratoidaan? Miten se esitetään? Miksi juuri nämä tarinat ja tekijät valitaan? Mikään valinta ei ole neutraali, taide kantaa aina mukanaan ideologioita ja arvomaailmoja. Mannheim on todella monimuotoinen kaupunki, jossa on suuri turkkilaisyhteisö. Siitä huolimatta kaupungin  teatteri- ja esittävien taiteiden skenestä puuttuu moninaisuus.

Kuinka konsepti on kehittynyt?

Elämme historiallista aikaa. Ensin pandemia, joka koetteli monin paikoin pahiten mustia ja ruskeita yhteisöjä. Sitten julkisuuteen nousseet mustien ihmisten brutaalit murhat ja niiden jälkeinen maailmanlaajuisten Black Lives Matter -protestien aalto. Kehot ja kehojen politiikat ovat monella tapa ongelmien ytimessä. Soft Variations pureutuu rakenteellisen sorron ydin ongelmaan.  

Kuka saa edustaa ihmiskuntaa ja ihmisyyttä, ja kenelle kuuluu ihmisarvo?

Valkoinen, cis-sukupuolinen, heteroseksuaalinen, terve ja hoikka länsimaalainen ihminen esitetään ihmisyyden mittatikkuna, neutraalina ja epäpoliittisena. Mustat ihmiset koetaan uhkaksi maailmassa, jossa valkoisuus on sekä näkymätön normi että toivottu ominaisuus. Afrikkalais-amerikkalainen Ahmaud Arbery murhattiin tänä keväänä kesken juoksulenkin, ilman mitään syytä.  Kun pakolaispoliittisen kriisin aikana Suomeen tuli paljon ihmisiä, moni valkoinen suomalainen ärsyyntyi pelkästä ei-valkoisten ihmisten olemassaolosta julkisissa tiloissa. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, aiheutamme pelkoa pelkällä olemassaolollamme. Siksi minusta kysymys neutraaliudesta ja normeista on ongelman ytimessä.

Tämä liittyy tietenkin myös taiteeseen ja näyttämöön. Joka kerta kun astun näyttämölle, näyttämön haamut ovat läsnä. Millaisia teoksia tilassa on esitetty, millaisia tansseja, millaisia kehoja? Millaisista kehoista on satoja tai tuhansia toistoja? Ihoni, jossa on suurempi määrä melaniinia, kantaa mukanaan merkityksiä ja historioita. Minulla ei ole koskaan mahdollisuutta siihen, että kehoni olisi neutraali, musta keho on aina poliittinen. 

Mennäksemme kohti tasavertaisempaa tulevaisuutta meidän tulee dekolonisoida taide ja näyttämöt.

Millaista oli käydä näitä keskusteluja pandemian aikana ja George Floydin murhan jälkeen?

Tämän kevään projekti toteutettiin yhteistyössä Julian Owusun ja Esete Sutisen kanssa. Erityisesti nyt tuntuu elintärkeältä mahdollistaa keskusteluja kehopolitiikasta, rodullistamisesta ja sortavista rakenteista. Myös unelmointi on tärkeää. Unelmointi ja huolenpito toisistamme. Tämä kevät on ollut monelle todella traumatisoiva.

Monet ovet kevään aikana sanoneet, että pandemia kohtelee kaikkia samalla tavalla, mutta se ei ole totta. Tilastojen mukaan pandemia iskee kovimmin esimerkiksi marginaaliryhmiin, haavoittuvaisiin, vanhoihin ja köyhiin ja niihin, jotka elävät haastavissa olosuhteissa resursseja, vakuutuksia ja valinnanvapautta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei-valkoisen yhteisöt ovat kärsineet suhteessa pahiten.

Historia on osoittanut, että radikaaleja muutoksia pakotetaan läpi kriisien aikana. Se on pelottavaa. Pelkään, että yhteiskuntamme muuttuu entistä konservatiivisemmaksi ja protektionistsemmaksi. Tämä tietenkin vaikuttaa myös taiteeseen ja kulttuuriin. Suomi on  monokulttuurinen maa, usein onnistumme käymään keskustelua vain yhdestä aiheesta kerrallaan. Ensin jokainen media oli täynnä pandemiaa ja nyt taas Black Lives Matter -mielenosoituksia. Mutta kaikki liittyy kaikkeen. Kuten Audre Lorde sanoi:  “There is no thing as a single-issue struggle because we do not live single-issue lives.”

Olet koreografi, joten liikkuminen ja tanssiminen ovat olleet tärkeä osa töitäsi. Miltä työskentelyn siirtäminen nettiin on tuntunut?

Yksi keskeinen syy taiteilijuuteeni on, että haluan työskennellä ihmisten kanssa. Ihmisten näkeminen ja koskettaminen, yhdessä tanssiminen, hikoileminen ja saman ilman hengittäminen on tärkeää. Etätyöskentelyssä on ollut haasteensa, mutta samaan aikaan se on mahdollistanut yhteistyön eri maailmankolkissa olevien ihmisten kanssa. Tietysti se oli mahdollista aiemminkin, mutta en ole pitänyt sitä ensisijaisena vaihtoehtona. Nyt kun minulla ei ole vaihtoehtoja, se avaa uusia mahdollisuuksia. Harjoittelemme yhdessä työskentelyä verkossa, ja uskon, että siitä tulee työkalu, josta on hyötyä jatkossakin.

Soft Variations julkaistaan 30.6. klo 15 Suomen aikaa osoitteessa http://www.softvariations.com

Teksti: Estelle Leroux     Kuva: Lys Y Seng