Metsuring tarina on yksi tämän vuoden BFI:n London Film Festival -elokuvafestivaalilla esitettävistä suomalaisista elokuvista. Saimme tilaisuuden kysyä ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Myllylahdelta inspiraatiosta elokuvan tarinan takana ja hänen kokemuksestaan esikoisohjaajana.
1. Mistä sait idean elokuvan tarinalle?
Sain edellisen elokuvatyöni, Hymyilevän miehen käsikirjoituksen, valmiiksi vuonna 2015 ja etsiskelin uutta aihetta. Asun maalla Karkkilassa vanhassa puutalossa ja pihallani oli puu, joka varjosti taloa ja jonka halusin kaataa. Hetken mietin, että teen sen itse, mutta sitten muistin, että olen runoilija ja elokuvantekijä ja puu todennäköisesti kaatuisi talon päälle, jos alan sen kanssa itse sähläämään. Niinpä soitin paikalliselle metsurille, jonka ilmoituksen löysin lehdestä. Iättömän oloinen rauhallinen mies tuli paikalle ja kaatoi puun. Hänessä oli jotain outoa rauhallisuutta ja optimismia, jota en ihan ymmärtänyt. Tuntui, että elämä oli kohdellut häntä kaltoin ja hänellä oli ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta hän vaikutti suhtautuvan kohtaloonsa tavalla, jota en ollut aiemmin kohdannut. Hän oli myös pohjoisesta kotoisin kuten minäkin. Tämä kohtaaminen inspiroi minua niin paljon, että aloin kirjoittamaan hieman vinksahtanutta ja komediallista tarinaa kiltistä pohjoisen metsurista, joka joutuu kohtalon voimien riepoteltavaksi ja menettää elämässään paljon, mutta säilyttää silti optimisminsa. Käsikirjoituksesta tuli tavallaan yhdistelmä maagista realismia, pohjoista surrealismia ja arktista hysteriaa sekä filosofista jännityselokuvaa. Minulle elokuvan keskiössä on kysymys toivon mahdollisuudesta ja olemassaolon merkityksestä.
2. Olet taustaltasi runoilija. Koetko, että tämä näkyy elokuvan kerronnassa tai sen dialogissa?
Aloitin tosiaan runoilijana. Esikoisteokseni Autojen kuumat moottorit kotiinpaluun jälkeen julkaistiin vuonna 2003 ja sittemmin olen kirjoittanut neljä runokokoelmaa. Varsinkin Metsurin tarinassa minusta itsestäni tuntuu, että runoilijuuteni näkyy vahvasti. Sitä kirjoittaessa tuntui hiukan samalta kuin silloin, kun kirjoitin esikoiskokoelmaani: tunsin olevani vapaa ja rohkeakin, vaikka mitään takeita ei ollut edes siitä, voiko tällaista elokuvaa koskaan rahoittaa. Minulle runous elää ennen kaikkea kielessä – yritän runon keinoin, kirjoittamalla, tavoittaa jotain, mikä oikeastaan pakenee koko ajan ulottumattomiin. Emme tavoita todellisuuden luonnetta koskaan, mutta runoilijan (mahdoton) pyrkimys synnyttää taidetta, joka voi hämmentää, pysäyttää, koskettaa syvältä tai järkyttää sielua. Elokuvassani puheenparsi on hieman erikoista, siinäkin näkyy runoilijataustani. En halunnut hahmojen vain juttelevat niitä näitä ja varsinaisten merkitysten olevan rivien välissä, kuten kohtaukset ”normaalisti” kirjoitetaan. Halusin kirjoittaa auki heidän syvimmät tuntonsa ja subtekstin. Tämä liioittelu, eli runollisesti ajateltuna hyperbola, alkoi viihdyttää minua ja synnytti tällaisen oudon komediallisen tason.
3. Elokuvan käsikirjoitus palkittiin Cannesin Kriitikoiden viikolla jo 2019. Loiko tämä lisää paineita elokuvan tekemiseen?
Onnekseni käsikirjoitus oli palkinnon aikaan jo varsin pitkällä, joten kyse oli siinä kohtaa enemmän sen viimeistelystä. Ohjaajana toki se lisäsi odotuksia ja sitä kautta myös paineita. En tiedä, miksi tämän elokuvan kohdalla asiat menivät kuten menivät, mutta jostain syystä sain kaivettua itsestäni sen verran rohkeutta esiin, että kuvausten alkaessa päätin vain antaa mennä ja tehdä elokuvasta täysillä juuri sellaisen kuin halusin, välittämättä silloin siitä, mitä siitä tullaan ajattelemaan. Nyt kun katson valmista elokuvaa, tämä heittäytyminen, johon koko työryhmämme yhdessä pystyi, tuntuu edelleen hyvältä.
4. Metsurin tarina oli ensimmäinen pitkä ohjaustyösi. Miten tämä erosi aiemmista projekteistasi? Onko tulevaisuudessa odotettavissa lisää pitkiä elokuvia?
Metsurin tarina on tosiaan ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaukseni, toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen! Pitkän elokuvan ohjaaminen on hurja prosessi, johon ei ihan täysin edes pysty valmistautumaan, vaikka minäkin olin ohjannut lyhytelokuvia ja opiskellut elokuvakoulussa. Matka ideasta elokuvateatteriensi-iltaan on niin pitkä, että se väistämättä jauhaa ohjaajalta suojukset pois. Minusta tämä on kuitenkin hyvä asia. Persoonallinen taide vaatii rehellisyyttä ja jopa omien banaliteettien tunnistamista. Uskon, että kehittyäkseen ammattilaisena ja tekijänä, ohjaajan on yksinkertaisesti päästävä ohjaamaan lisää ja parannettava tekemistään elokuva elokuvalta. Monesti vasta toinen tai kolmas elokuva kertoo, minkälainen tekijä on kyseessä. Tietysti siis toivon pääseväni tekemään seuraavaa pian! Minulla on työn alla kaksi käsikirjoitusta, joista toinen on kirjasovitus ja toinen oma aiheeni. Minua kiinnostaa Metsurin absurdismin ja toivon mahdollisuuden jälkeen tutkia rakkauden olemusta jännityselokuvan keinoin.
Kuva: Metsurin tarinan kuvauksista, Ada Johnsson
