Toimittaja, kirjailija Kimmo Oksanen ja valokuvaaja Heidi Piiroinen seurasivat ja taltioivat kymmenen vuoden ajan Romanian Transylvaniasta lähtöisin olevan Mihaela Stoican ja hänen perheensä arkea. Oksanen ja Piiroinen kertovat hankkeesta, josta syntyi kirja sekä valokuvanäyttely 6.9. University College Londonissa järjestettävässä seminaarissa. Oksanen kertoo, mistä hankkeessa on kyse.

Miten idea tähän projektiin syntyi?

“Syksyllä 2007 Suomeen oli juuri saapunut ensimmäisiä romanikerjäläisiä.  Esimiehemme Helsingin Sanomissa käski, että menkää ja kysykää keitä he ovat. Tapasimme romanikerjäläisiä ja aloimme olla heidän kanssa enemmänkin tekemisissä. Kävimme seuraamassa aina kun jotain tapahtui, esimerkiksi jos romanikerjäläisiä häädettiin leireistä tai heitä niin sanotusti ‘avustettiin maasta’. Vasta 2014 syksyllä tuli ajatus, että tekisimme tästä kirjan. Meillä oli jo paljon materiaalia ja tietämystä, joka oli hyvä julkaista myös muiden nähtäväksi ja luettavaksi.”

Miten Mihaela Stoicasta tuli päähenkilö?

“Mihaela kiinnitti huomiomme jo 2007 kun ensimmäisiä kertoja tavattiin. Hän oli 16-vuotias ja raskaana. Selvisi, että matkanjärjestäjät olivat jymäyttäneet Mihaelaa ja hänen sukulaisiaan, jotka olivat saapuneet Suomeen töiden toivossa. Totuuden valjettua Mihaeala sukulaisineen päätti kuitenkin jäädä Suomeen useammaksi kuukaudeksi. Aloimme seurata häntä ja hänen perheensä elämää.”

Mitä opitte hankkeen aikana?

“Olin hirveän yllättynyt,  ettei kerjäläisyydessä ole kyse mistään mystiikasta tai romantiikasta. He vain ovat Euroopan köyhimpiä ihmisiä. Ihan tavallisia ihmisiä,  jotka mieluummin jäisivät kotimaahansa perheiden ja ystäviensä pariin, mikäli vain voisivat.”

Mitä arvelette Mihaelan saaneen tästä kymmenen vuotta kestäneestä projektista?

“Tässä on semmonen ajatus, minkä Heidi taisi heittää että, ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Voi olla, että Mihaela ja hänen perheensä kokivat osaksi tämän hankkeen vuoksi olevansa vähän arvokkaampia ja alkoivat siksi etsiä vaihtoehtoja elannon hankkimiseen. Perheellä meneekin tätä nykyään hyvin. Mihaelan mies Suras on valmistunut kiinteistönhoitajaksi, ajanut ajokortin sekä saanut töitä. Perheen kolmesta lapsesta kaksi vanhinta käy nyt esi- ja peruskoulua Suomessa. On mahdollista, että he kokivat positiivisena sen, että heitä kuunnellaan, koska heitähän ei yleensä kuunnella.”  

Miten kadulla kerjääviin ihmisiin pitäisi suhtautua?

“Kerjäläisistä käytetään usein sanaa ‘lauma’. Niitä tulee ‘laumoittain’, eli puhutaan kuin eläimistä. Jokainen heistä on erilainen. Rikolliset, romanit ja kerjäläiset usein myös samaistetaan aika sujuvasti, eikä sille ole mitään pohjaa. Jotkut heistä ovat rikollisia ja jotkut kerjäläisiä. Kirjassa ja näyttelyssä olemme ottaneet heidät persoonina ja yrittäneet kertoa heistä yksilöinä lyömättä heihin mitään leimaa.”

Mitä haluatte kirjalla ja näyttelyllä sanoa tai saavuttaa?

“On esimerkiksi seminaareja, joissa yhdet ihmiset keskustelevat toisten kanssa kolmansien ihmisten asioista. Kolmansia, eli romaneja, ei kuitenkaan koskaan kutsuta paikalle. Suomessakaan romanit eivät ole koskaan paikalla, kun kaupungin virkamiehet keskustelevat toisten virkamiesten kanssa romaniasioista. Tässä hankkeessa yritimme tuoda heidät esiin. Emme ole sen enempää alentaneet kuin ylentäneet heitä. Olemme olleet realisteja, kertoneet heidän tarinansa ja antaneet ihmisten päättää itse, mitä ajattelevat.”

Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen luento aiheesta: The Invisibles – Story of a beggar family

6.9.2018 kello 16–16.45.  

Paikka: University College London, School of Slavonic and East European Studies (SSEES), 16 Taviton Street, London WC1H 0BW. 

Katso kartta: https://www.ucl.ac.uk/maps/ssees-building

Ilmainen sisäänpääsy.

Teksti: Nirosha Pöyhölä, kuva: Heidi Piiroinen