Who Made You? -dokumenttielokuva saa pohtimaan teknologian ja tekoälyn kehitystä, sekä niihin liittyviä syvempiä eettisiä kysymyksiä. Ohjaaja Iiris Härmälle elokuva oli uusi aluevaltaus ja silmät avaava kokemus.
Mikä sai sinut tekemään elokuvan teknologiasta ja tekoälystä?
Inspiraation kipinä syttyi vuonna 2015 Helsingin yliopiston järjestämässä tiedekilpailussa. Kuuntelin eräässä tilaisuudessa Michael Laakasuon esitystä tekoälyn etiikkaa käsittelevästä tutkimusprojektista. Se oli silmät avaava kokemus. Ymmärsin, että elämme hyvin uniikkia aikaa teknologian kehityksen kannalta. Teknologia kasvaa eksponentiaalisesti ja tulee hyvin vahvasti ihmisten intiimin ja henkilökohtaisen elämänpiiirin alueelle. Lisäksi olemme kaikki samalla oppimismatkalla, eikä kukaan tiedä, mihin olemme menossa tai miten teknologia kehittyy. Minulle tuli tunne, että tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kapseloida murroksessa olevan ajan henki.
Miksi koet, että taiteen kautta on tärkeää käsitellä tiedettä ja etenkin tekoälyn kaltaisia aiheita?
Tällaisilla elokuvilla on tärkeä rooli linkkinä laajemman yleisön ja tieteentekijöiden kuplan välillä. Koen, että on tärkeää tuoda aiheita esiin helposti lähestyttävässä muodossa, koska olemme kaikki vastuussa siitä, miten ja minkälaisen moraalin varassa teknologia kehittyy. Säätely on välttämätöntä, jos emme halua esimerkiksi julkisten palveluidemme rakentuvan ohjelmien koodaajien maailmankuvan varaan. On tärkeää myös pysyä kärryillä siitä, miten dataamme käytetään ja hyödynnetään. Olen iloinen, että tämän dokumentin kautta olemme päässeet tekemään vaikuttamistyötä. Olemme olleet mukana järjestämään tilaisuuksia, joissa elokuva toimii väylänä, jonka kautta tavalliset ihmiset ja virkamiehet pääsevät aiheeseen käsiksi.
Onko oma teknologiankäyttösi muuttunut tämän dokumentin tekemisen ansiosta?
Ainakin tietoisuuteni teknologiamaailmasta on kasvanut. Hahmotan laajemmin, mitä uudella teknologialla voi tehdä. On esimerkiksi mahdollista skannata aivoista kuvia. Olen myös havahtunut poliittisen sääntelyn tärkeyteen. Nyt voi vielä vaikuttaa niihin raameihin, jotka tulevaisuudessa määrittävät teknologiankäyttöä.
Onko sinulla mielessä jonkinlainen visio teknologian ja tekoälyn tulevaisuudesta?
Voi kunpa olisikin! Uskoisin, että laitteet kehittyvät vieläkin pienemmiksi. Laajemmassa mittakaavassa teknologialla ja tekoälyllä on paljon mahdollisuuksia edistää sekä hyvää että pahaa. Globaalille kehitykselle on myönteistä, että teknologia ja tekoäly lisäävät tasa-arvoa. Syrjäisilläkin seuduilla on pääsy internetin kautta kattavampaan koulutukseen, ja yhteinen globaali pääoma on kaikkien ulottuvilla.
Onko teknologia vienyt sydämesi, aiotko jatkaa työskentelyä tämän aiheen parissa?
Ei oikeastaan! Teknologian lisäksi elokuva kertoo pohjimmiltaan ihmisten ja teknologian suhteesta, tunnustelee ihmisyyden rajoja ja pyrkii herättämään keskustelua arvoista. Seuraava dokumenttini kertoo ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta ja se kuvataan Kenian pohjoisosissa erään alkuperäisheimon parissa. Kyseessä on siis täysin erilainen tarina, mutta yhteiskuntaa ja ihmisyyttä tutkiva pohjavire on samantyyppinen.
Who Made You? (dir. Iiris Härmä, 2019) esityksessä Suomen Lontoon-instituutin The Future of Science -teemaillassa Glasgowssa 30. tammikuuta 2020 klo. 20.30 kesto 1h 20m.
Centre for Contemporary Arts, 350 Sauchiehall Street Glasgow G2 3JD
Vapaa pääsy.
Text: Eeva Lehtonen Photo: Iiris Härmä