Aapo Nikkasen projektin Solar Walkman tavoitteena on tuottaa tietoa ja taidetta muotiteollisuuden ongelmista. Keskustelimme hänen kanssaan pandemian jälkeisestä maailmasta.
Teoksesi käsittelee vaateteollisuuden ongelmia. Uskotko, että pandemia muuttaa kulutustapojamme?
Käynnissä oleva kriisi – tai kriisit – ovat hälytysmerkki. Edessä on jonkinasteinen taantuma. Lisäksi ympäristötietoisuus sekä Black Lives Matter -liikkeen tuoma sosiaalinen tietoisuus vaikuttavat siihen, että monet meistä miettivät arvojaan uusiksi, ja kulutus on osa sitä.
Kun elämä palaa normaaliksi, vaarana on, että ihmisillä on suuri tarve kuluttaa, koska he ovat kokeneet sen olennaiseksi osaksi vapauttaan. Yrityksillä on myös suuret paineet myydä. Kysynnän ja tarjonnan vaihtoehdot ovat nyt entistä tärkeämpiä, jotta vältämme päätymistä takaisin entisille urille.
Luuletko muotiteollisuuden muuttuvan?
Kuten kaikkien teollisuusalojen, myös muotiteollisuuden on muututtava. Alamme ymmärtää, että se on täysin kestämätöntä, koska takana on ajatus, että eksponentiaalinen kasvu on mahdollista.
On myös paljon uusia aloitteita: Gucci ilmoitti järjestävänsä harvempia näytöksiä vuoden aikana, ja monilla brändeillä on kierrätysohjelmia. Tärkeä kysymys on, miten nämä aloitteet vaikuttavat varsinaiseen tuotantoon. Valmistavatko yritykset yhä enemmän tavaroita, jotka on vain kategorisoitu uudella tavalla? Mitkä ovat luonnonvarojen, energian ja ihmistyön käytön todelliset kustannukset?
Projektisi tavoitteena on rakentaa pitkäaikaisia verkostoja ja luoda yhteyksiä asiantuntijoiden välille. Onko pandemian aikana helpompi verkostoitua?
Verkostoituminen on tuntunut helpommalta rajoitusten vuoksi, koska on tapahtunut hidastumista. Aistin, että pandemia on saanut aikaan laajemmalla tasolla ajatuksen, että jotain on tehtävä. Tunne on melkein alitajuinen, koska olemme tekemisissä valtavien, keskinäisriippuvaisten ongelmien kanssa. Tuntuu kuin liikkeellä olisi enemmän energiaa.
Verkostosi koostuu monien eri alojen asiantuntijoista. Millaista vaikutusta tällä on uuden tiedon syntymisessä?
Näin kriisin tilana, joka mahdollisti yhteydenottamisen mielenkiintoisiin ja älykkäisiin ihmisiin, ja epämuodollisten keskustelujen käymisen heidän kanssaan näistä aiheista. Prosessi on ollut todella mielenkiintoinen useista syistä: ensiksikin, löydän nopeasti avaintietoa, jonka hakeminen muuten veisi kauan aikaa. Pääsen myös käsiksi laaja-alaiseen informaatioon, jota en löytäisi yksin, koska omat kiinnostuksenkohteeni rajoittavat. Lisäksi erilaisia ajatuksia sekoittamalla voi löytää odottamattomia yhteyksiä.
Millaisia ajatuksia haluaisit ihmisten saavan projektistasi?
Haluaisin ihmisten pohtivan tavaroihin liittyviä arvojaan uusiksi. Jos mietit, mikä on tärkein tavara tai vaate, jonka omistat, olen lähes varma, että sen arvo liittyy tunteeseen eikä uutuuteen tai rahalliseen arvoon. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun seuraavan kerran on tekemässä heräteostosta. Pyydän kaikkia myös miettimään suhdettaan luontoon. Luonto ei ole meistä erillinen kokonaisuus. Kun näemme luonnon vain hyödynnettävinä resursseina, unohdamme, että olemme biologisia olentoja, ja osa biosfääriä.
Asiantuntijaverkoston lisäksi luot uuteen tietoon perustuvaa taidetta. Millainen rooli tiedolla on taiteessasi?
Haluan kyseenalaistaa ajatusta, että akateeminen teksti on tiedon ylin muoto. Tieteellisen tiedon muuttamisessa taiteeksi on myös vaara, että taide vain havainnollistaa tiedettä. Tavoitteeni on muuttaa keskusteluissa ja tutkimuksessa saatu tieto esimerkiksi tekstiksi, design- ja taidetuotteiksi.
Olet viime aikoina työskennellyt tekstiilien ja kierrätettyjen vaatteiden parissa. Mikä sinua kiinnostaa tekstiilimateriaaleissa?
Minua kiinnostaa, miten vaatteet toimivat työkaluna identiteetin rakentamisessa. Kiinnostavaa on myös se, kuinka jokainen ymmärtää vaatteita tunnetasolla, esimerkiksi tunne lempivaatteen pukemisesta päälle on universaali. Siksi ajattelen, että vaatteet ovat saavutettava osa kollektiivista alitajuntaa. Toisaalta vaateteollisuus aiheuttaa kymmenen prosenttia kasvihuonepäästöistä, ja joka vuosi miljardeja tonneja vaatteita päätyy kaatopaikoille. Nämä kontrastit saavat minut ajattelemaan vaatteita työkaluna, jota voin käyttää osana laajempaa keskustelua.
Pidän myös siitä monitulkintaisuudesta, mitä tekstiiliin materiaalina liittyy. Yleensä luokittelemme käyttötavarat joksikin, mikä ei ole taidetta, koska klassisesti ajattelemme taiteen olevan katsottavaa eikä kosketeltavaa. Toivon, että menemällä eri käytäntöjen välillä olevalle harmaalle alueelle pääsen samanaikaisesti mukaan moneen eri keskusteluun. Sen myötä löydän keinoja kyseenalaistaa ja uudelleenarvioida, mitä ovat ekologiset ja moraaliset arvot sekä tunnearvo, ja tarkastella päivittäisessä elämässämme tarvittavia esineitä ja niihin liittyviä ongelmia.
Solar Walkman julkaistaan 1.7. Seuraa Instagramissa @solar_walkman.
Teksti: Veera Mietola Photo: Henri Kisielewski
