Taiteilijat Samir Bhowmik ja Lenore Malen käyvät teoksessa Where from here etäkeskustelua Helsingin ja New Yorkin välillä. Teos tutkii vapautta karanteenin ja virtuaaliyhteyksien kontekstissa ja se koostuu videoesityksistä ja ääneenlukusessioista.
Teoksenne käsittelee vapautta virtuaalikulttuurin kontekstissa aikana, jona kodeista poistuminen on kiellettyä. Mitä vapaus mielestänne tarkoittaa?
SB: Minulle vapaus tarkoittaa kykyä hidastaa ja miettiä elämää. Se tarkoittaa poistumista tietokoneiden ja virtuaalisuuden kiihtyvän kehityksen parista, toisten elämän kunnioittamista ja omiin oloihin vetäytymistä. Vaikka se saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, vapaus ei tarkoita pelkästään fyysistä vapautta, vaan myös tietoisuutta ja kykyä itsetutkiskeluun. Näinä poikkeusaikoina vapaus tarkoittaa itsensä ja toisten auttamista tämän ymmärtämiseen.
LM: Olen asunut New Yorkin pohjoispuolella Hudsonissa kolme kuukautta. Vapaus tarkoittaa nyt jotain hyvin erityistä ja poliittista. Meneillään on yksi vuosisadan vakavimmista uhkista amerikkalaiselle demokratialle. Tapahtumien hirveät käänteet ja presidentin edistämä poliittinen jakautuminen ovat mahdollistuneet myös Facebookin ja muiden sosiaalisen median alustojen kautta, sillä ne manipuloivat sisältöä ja harhauttavat ihmisiä. Sosiaalisen median kanavat perustuvat suureen manipulaatioon, ne korostavat tunnetta järjen sijaan. Vapaus tarkoittaa oikeutta puhua ja toimia ilman pelkoa, olla joutumatta vankilaan ajatusten, sukupuolen, poliittisen suuntautumisen tai uskonnon vuoksi. Aiemmin pidin tätä itsestäänselvyytenä, mutta en enää.
Kuinka päädyitte tekemään projektinne videokeskustelun muodossa?
SB: Erimielisyyden ongelma oli ensimmäisenä mielessäni rajoitustoimenpiteiden aikana, kun eri instituutiot ja ihmiset mainostivat kaikenlaisia virtuaalisen kanssakäymisen muotoja. Sosiaalinen media oli täynnä virtuaalista sitä ja tätä, ja tunsin itseni henkisesti rasittuneeksi. Tuntui kuin olisin loukussa ja mietin, miten viestiä näitä tunteita toiselle ihmiselle, joka on kaukana eri ympäristössä. Pohdin myös, mikä tapa olisi paras käsitellä virtuaalisuuden ja vapauden välisiä ristiriitoja. Vaikka video edustaa virtuaalista mediaa, löysin siitä keinon ilmaista itseäni äänen ja kuvan avulla ja luoda tapahtumapaikan.
LM: Idea syntyi spontaanisti. Yhteinen ystävämme esitteli meidät toisillemme internetissä. Ajatus virtuaalisesta yhteistyöstä, jossa korvaamme kirjeet lyhyillä videopätkillä ja lähetämme ne valtameren toiselle puolelle kommentoitavaksi kiehtoi minua. Se haastoi käsitykseni paikasta, ajasta ja elokuvasta ja vaikutti nykyaikaiselta.
Kuvaatte teosta kahdessa eri paikassa ja maassa, Hudsonissa ja Helsingissä. Millainen rooli fyysisellä ympäristöllä on tässä teoksessa?
SB: Helsingissä kaikki kuvauspaikat ovat jätteistä koostuvia keinotekoisia alueita, jotka vertautuvat virtuaalisuuteen tai näyttöjen kautta välittyviin kuviin todellisuudesta. Kumpikin tuntuu epäaidolta. Digitaalista mediaa pidetään aineettomana, mutta todellisuudessa se on hyvin aineellinen, kun ajatellaan kaikkia materiaaleja ja resursseja, joita siihen on käytetty. Kaatopaikka on toisella tavalla keinotekoinen fyysinen tila, mutta se ei kuulu luonnolliseen ympäristöön. Monet elokuvani käsittelevät tätä kahtiajakoa. Hahmo karkaa kotoaan, virtuaalisen eristäytymisen kynsistä löytääkseen vapauden luonnosta, mutta nämä epäaidot alueet vetävät häntä puoleensa.
LM: Videoklippien alueelliset ja ajalliset juuret sijoittuvat Lenape-intiaaneille kuuluneeseen Hudsoniin, jonka Henry Hudson osti vuonna 1662. Jokainen kohtaus tapahtuu eri paikassa Hudsonin alueella. Ensimmäinen kohtaus kuvattiin vanhassa puutarhassa ruohotasangolla, josta löytyy intiaanien nuolenkärkiä. Toisessa kohtauksessa ollaan rautatieasemalla ja joen rannalla sijaitsevassa puistossa. Kolmannen kohtauksen lokaatio on vuosina 1830-40 isorokkoon kuolleiden hautausmaa, mikä on viittaus käynnissä olevaan pandemiaan.
Kun pandemian jälkeen on taas mahdollista liikkua ja kokoontua, uskotteko ihmisten käsityksen vapaudesta muuttuneen?
SB: Uskon ihmisten vaalivan vapautta, mitä vapaasti liikkumiseen ja vuorovaikutukseen tulee. Mutta ovatko he oikeasti vapaita? Luulen, että teknologiaan kohdistuu vastaisku tai tietokoneisiin perustuvaa virtuaalista elämää, oppimista ja viihdettä aletaan tarkastella kriittisesti. Tietokoneet perustuvat informaationpalasiin, jotka loppujen lopuksi ovat vain sähköisiä jännitteitä piisiruilla. Se ei ole biologista, eikä vielä tue kokonaisvaltaisen aistikokemuksen saamista. Me ihmiset tarvitsemme kasvokkaisia kohtaamisia, kehollista yhteyttä ja ympäristöä selviytyäksemme ja elääksemme sovussa. Teknologia ei voi ainakaan nykyisessä muodossaan simuloida tai välittää todellisuutta.
LM: Vapaus tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Olemme kiitollisempia, koska olemme kaivanneet toisten seuraa niin paljon. Tiedämme nyt, että fyysinen kontakti on oleellinen ihmisille ja että virtuaalinen vuorovaikutus edustaa menetystä. Amerikkalainen optimismi ei aina ole perusteltua. Tarvitsemme nyt toivoa ja uuden poliittisen heräämisen käynnistymistä.
Tutustu Where from Here -teokseen klikkaamalla tästä.
Teksti: Veera Mietola, Kuva: Lenore Malen
